Kylätuvalla tytöillä oli alku kevään väriterapiaa huivien muodossa lauantaina 2.4.2011.

Värjäsimme mainion opettajamme Tuulan opastuksella itsellemme huivit.  Ja alkuun päästyämme syntyi huiveja jo kaksin/kolmin kappalein jokaiselle ja taisi niitä riittää jollekin jo lahjaksikin.

Ja tästä se alkoi eli maalaustarvikkeet ( Emon silkkimaalausemulsio + väripigmentit ):

- lisäksi merisuolaa, pensseleitä ja tietysti valkoisia silkkihuiveja.

Tähän laitankin ensimmäiseksi tuloksiamme, joista tässä pieni osa:

- ja eikun tekemään:

Maalaus vaatii alustakseen ison pöydän ja vaikka kuinka lisäsimme niitä, into oli niin kova että lattiallekin ennätimme:

- ja sitten lisäämään märälle maalatulle pinnalle merisuolaa, sillä suola imee väriä itseensä:

 

Väriterapiaa !

Pintastruktuuria syntyy mukavasti: